Mormonit

 

 

Mormonit ovat tulleet joskus 1800 luvun alkupuolella Josef Mithin aloituksesta, mutta todellisuudessa ei häntä ole ollut edes olemassakaan. Kuin on samanlainen oppi mikä on samalla tavalla syntynyt on islam ei Mohamedia ole ollut olemassakaan. Molemmat opit ovat syntyneet samanlailla, että on tullut tieto taivaasta, mormonien kirja on taitavasti tehty väärennös ja koska Raamattu sanoo GAL.1:7. joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.

8. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Mormonien kirja on Raamatun vertainen ei Raamatun mukainen. Mormonit ei usko, että Jeesus on Isän vertainen vaan luotu enkeli (samoin kuin Jehovan todistajat). Ja Jeesuksen tuleminen maailmaan kertomus on jo Jumalan pilkkaa. En viitsi edes kirjoittaa tätä tänne. Syntiinlankeemus on heidän mielestä hyvä asia. Eli saatanan teko on heille voitto. Perustelu on heiltä, ettemme olisi lisääntyneet, vaikka Raamatussa on jo ennen syntiinlankeemusta 1MOOS.1: 28. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet. Perisyntiin mormoonit ei usko, vaikka Raamattu monessa kohtaa sanoo näin olevan. JOB.14; 4. Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään. PS.51: 7. Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt. 1MOOS.8: 21. Ja Herra tunsi suloisen tuoksun ja sanoi sydämessänsä: "En minä koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden; sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka. Enkä minä koskaan enää tuhoa kaikkea, mikä elää, niinkuin nyt olen tehnyt. EF. 2: 3. joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin; ROOM.5: 10. niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ROOM.5: 18. Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;

19. sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi. JOH.3: 6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Pelastus tulee vain Jeesuksesta JOH. 3: 5. Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.

 

Kaste ei ole sakramentti ja se suoritetaan upottamalla (vaikka Raamattu ei sitä tunne) he kastavat myös kuolleita , mutta ehtoollinen on he käyttävät siitä nimitystä sakramentti ja siinä ei ole syntien anteeksi antamusta eikä muutakaan. Leipänä on paahtoleipä, mutta viini on korvattu vedellä. Vaikka Raamattu sanoo, että MATT.26: 26. Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini".

27. Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;

28. sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

29. Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."

Eli heillä tämä ”sakramentti” on vastoin Raamattua. Herran rukousta Isä meidän ei rukoilla ja juuri tuota rukousta saatana vihaa eikä uskontunnustusta saa heillä lukea.

Mormonit ei juuri muusta puhu kuin ”palautetusta Evankeliumista” ja pappeudesta. Näistä asioista he kuvittelevat olevansa oikeassa. Mikä on palautettu Evankeliumi? Ei alkuseurakunnassa ainkaan ollut tuota Evankeliumia, eli toisinsanoen heillä on lisätty ”Evankeliumi” ei palautettu. Pappeudessa heillä on Aaronin pappeus ja Melkisedekin pappeus ja ylipappi. Aaronin pappeus loppui, kun uhrimenot lakkasi tämä Leeviläisten uhrimenot loppui, sillä Jeesus on lopullllinen uhri. Melkisedek on yhtä kuin Jeesus, koska sillä ei ole alkua eikä loppua. Myös ylipappi on Jeesus. Ja pappeutta on kaikissa muissakin seurakunnissa, vaikka mormonit toisin luulevat. Luther sanoi, että kaikki uudesti syntyneet Kristityt ovat pappeja. Saarnavirka on sitten asia erikseen.

Mormonit uskovat, että ihmisen sielu on ollut taivaassa ennen syntymää ja tulee ruumiiseen syntyhetkellä. He uskovat olevan kolme taivasta selestinen, terestinen ja telestinen. Ja vain omilla ansioilla pääsee aina toiseen ulottuvuuteen. Eli Jeesus on heidän vuoksi turhaan kärsinyt ristin kuoleman. He myös uskovat Jeesuksen ruumiin hävinneet ja Jeesus on ollut maanpäällä vain henkisesti. Vaikka Raamattu toisin sanookin. LUUK.24: 39. Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin te näette minulla olevan."

40. Ja tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa.

41. Mutta kun he eivät vielä uskoneet, ilon tähden, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: "Onko teillä täällä jotakin syötävää?"

42. Niin he antoivat hänelle palasen paistettua kalaa.

43. Ja hän otti ja söi heidän nähtensä

 

JOH. 19: 27. Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen".

28. Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"

 

Jeesuksen täytyi nousta ruumiillisesti. Heidän mukaan on Isä Jumala ja Jeesus ruumiillisia ja Pyhä Henki on Henki olento. JES. 66: 1 Näin sanoo Herra: Taivas on minun valtaistuimeni, ja maa on minun jalkojeni astinlauta. Mikä olisi huone, jonka te minulle rakentaisitte, mikä paikka olisi minun leposijani?

 

Aika iso ruumiillisesti. JOH.4: 24. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."

 

Ja palavassa pensaassa ei voinut olla Jumala ruumiillisesti. 2MOOS. 3: 4. Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, huusi hän, Jumala, hänelle pensaasta ja sanoi: "Mooses, Mooses!" Hän vastasi: "Tässä olen".

5. Hän sanoi: "Älä tule tänne! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa."

6. Ja hän sanoi vielä: "Minä olen sinun isäsi Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala". Ja Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa. Myös Pyhä Henki on ollut ruumiillisesti.LUUK.3: 21. Kun siis kaikkea kansaa kastettiin ja myöskin Jeesus oli saanut kasteen ja rukoili, niin tapahtui, että taivas aukeni

22. ja Pyhä Henki laskeutui hänen päällensä ruumiillisessa muodossa, niinkuin kyyhkynen, ja taivaasta tuli ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt".

 

Mormonit ei usko kolmiyhteiseen Jumalaan vaan heillä on kolme Jumalaa tai yksi ja Jeesus ja Pyhä Henki ovat luotuja. Raamattu sanoo kuitenkin MATT. 28: 19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ei nimiin vaan nimeen yksikössä. 1KOR.1: 24. mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.

 

Kun tapaat mormoneja älä missään tapauksessa päästä heitä asuntoosi, sillä heillä on voimakas aivopesu. He puhuvat pitään ettet voi asetettaa heille lisä kysymyksiä ja näin he pitävät itseään voittajina. Kannattaa ensin neuvotella oman seurakunnan kanssa.

 

Miksi ei mormonit lue Isä meidän rukousta? Kyseessä on Herran rukous mikä luetaan monikko muodossa eli me muodossa. Ei lueta Isä minun joka olet...   Vaan Isä meidän rukous pitää lukea seurakunnassa kaikki yhteen ääneen. Tätä rukousta saatana vihaa. Myöskään ei uskontunnustusta eikä Raamattua lueta laisinkaan. Heillä on mormonien kirja ja oppi ja liitot ja kallisarvoinenhelmi korvannut Raamatun alkuperäisen Jumalan sanan.

 

Ota selvää näistä asioista jos tutkit mormonismia. Siis kysy suoraan lähetyssaarnaajilta ja tutki itse internetistä.

1. Abrahamin kirjan alkuperä.
2. Joseph Smithin henkilöhistoria. Kysy erityisesti kuinka monta vaimoa Smithille oli ja minkä ikäisiä nuorimmat olivat. Kysy myös Smithin ammattia jos vastaus on muu kuin aarteenetsijä kysy lisää.
3. Kysy miksi Mormonikirkko osti väärentäjä Mark Hofmannilta Mormonikirkkoon liittyviä väärennettyjä asiakirjoja kirkon ylimmän johdon luvalla.

 

 

Aabrahamin kirjan keksiminen

Heinäkuussa 1835 eräs kiertelevä showmies nimeltä Michael Chandler ajoi vaunulastillisen egyptiläisiä muumioita ja papyruskääröjä Kirtlandiin. Joseph Smith tarkasti kääröt ja ilmoitti, että ne olivat Aabrahamin kertomus hänen oleskelustaan Egyptissä. 
    Kertomuksessa Aabraham hylkää painokkaasti egyptiläisten uskonnolliset valheellisuudet, ja käyttää uurimia ja tummimia todistamaan suurempien ja pienempien jumalien hallitsemasta planeettahierarkiasta. Nämä pienemmät jumalat auttoivat Jumalaa luomaan maailmankaikkeuden. Aabraham tunnistaa mustat ja egyptiläiset Haamin jälkeläisiksi ja pappeudesta erotetuiksi. 
   1967 egyptologit ja mormonitutkijat käänsivät löytyneet papyrusten osat. Ne eivät ole mitään muuta kuin tavanomaisia pakanallisia hautatekstejä, jotka on kirjoitettu satoja vuosia myytillisen Aabrahamin kuoleman jälkeen.
    Kirkon historiakirjan Documentary History of the Church (DHC) 2:235 mukaan tapahtui heinäkuun kolmantena 1835, että Michael Chandler "tuli Kirtlandiin (Ohio) näyttelemään joitakin egyptiläisiä muumioita." Aikakirjan mukaan "Siellä oli neljä ihmishahmoa yhdessä kahden tai useamman hieroglyfisten kuvioiden ja lauseiden peittämän papyruskäärön kanssa." Chandlerin näytös kiinnosti Kirtlandissa asuvia mormoneja siinä määrin, että he kertoivat kiertävälle näytösmiehelle miten heidän profeetallansa, Joseph Smithillä, oli kyky kääntää papyrukset. 
    Kun Smithille näytettiin tuota muinaista kirjoitusta, hän väitti osaavansa kääntää ne ja antoi sitten Chandlerille lyhyen tulkinnan. Sivulla 235 sanotaan, että Chandler tästä palveluksesta antoi Smithille "todistuksen", jossa sanotaan m.m.:

Tämä on kirjoitettu antamaan tiedoksi kaikille halukkaille, Herra Joseph Smith nuoremman taidosta selvittää hallussani olevat muinaiset egyptiläiset hieroglyfimerkit, joita olen näyttänyt useissa huomattavissa kaupungeissa erittäin oppineille; ja niitä tietoja, joita olen voinut saada tai kohdata, huomaan Herra Joseph Smith nuoremman vastaavan yksityiskohtia myöten.

 

Kuinka Chandler kykeni antamaan tuollaisen lausunnon on mysteeri, sillä hän ei ollut asiantuntija tällä alalla. Tosiasiallisesti Yhdysvalloissa ei ollut ketään, joka tuohon aikaan olisi voinut väittää omaavansa egyptiläisten hieroglyfien kääntämisen asiantuntemusta. Rosettan kivi, joka oli välikappaleena tutkijoiden mahdollisuudelle selvittää hieroglyfit, oli löydetty vasta vähää aiemmin (1799), ja keitä harvoja egyptin kielen taitavia "asiantuntijoita" olikin olemassa, he asuivat Euroopassa. 
    Tavallaan Smithin uhkarohkeus osoittaa hänen lahjakkuuttaan huiputtajana. Hän tiesi, miten vaikeaa olisi todistaa yhtään hänen nk. käännöstään vääräksi ilman egyptin kielen taitajia. Koska hän oli pärjännyt tämänkaltaisen metkun kanssa viisi vuotta väittäen, että Mormonin kirja oli kirjoitettu "reformoidulla egyptin kielellä", miksei tämä juoni toimisi nytkin? Smith näytti täysin käyttävän aikansa rajoitettua oppineisuutta hyödykseen. 
    Saatuaan papyruskääröt käsiinsä Smith "aloitti joidenkin hieroglyfimerkkien käännöksen." Tehdessään niin Smith julisti, että "yksi kääröistä sisälsi Aabrahamin kirjoituksia, toinen Egyptissä oleskelleen Joosefin kirjoituksia" (
Documentary History of the Church (DHC) 2:236). 
    Aabrahamin kirjan esipuheen mukaan Smith uskoi dokumenttinsa olevan oikeasti Aabrahamin "omakätisesti papyrukselle laatimat". 
    Kuvittelepa hetken, millainen löytö tämä olisi, jos Smith tosiasiallisesti olisi löytänyt Aabrahamin ja Joosefin kirjoitukset. Ne olisivat korvaamattoman kalliit, sillä ne olisivat vanhimmat saatavilla olevat, jonkun Raamatun henkilön kirjoittamat käsikirjoitukset. Ne olisivat itse asiassa ainoat omakätiset saapuvilla olevat käsikirjoitukset. Mikäli Smithin käsiinsäsaamat papyrukset olivat Aabrahamin ja Joosefin kirjoittamat, ne ennakoisivat kristillistä ajanjaksoa kahdella tuhannella vuodella! 
    Smithin opetuslapset onnistuivat 2.400 dollarin summasta ylipuhumaan Chandlerin myymään näyttelyesineensä antaen näin rakastetulle profeetalleen mahdollisuuden jatkaa tekstin "kääntämistä". Smith jatkoi työtä, mutta ei koskaan päässyt loppuun. Hänet tapettiin pyssytappelussa Carthagessa, Illinoisissa, ja papyruskääröt joutuivat hukkaan. Monet uskoivat niiden tuhoutuneen Chicagon suuressa tulipalossa ainaiseksi.
    Vuonna 1880 mormonikirkko kanonisoi Aabrahamin kirjan ja siitä tuli osa Kallisarvoista helmeä. Raamatun, Mormonin kirjan ja Opin ja liittojen kirjan ohella siitä tuli osa mormonismin ohje- ja tunnustuskirjoja. 
 
    Ajan kuluessa yhä useammat tutustuivat egyptin kieleen. Vuonna 1912 asetti episkopaalipiispa F.S. Spaulding Smithin käännöksen vakavasti kyseenalaiseksi 31-sivuisessa julkaisussaan "Joseph Smith nuorempi kääntäjänä". Siinä on mukana Aabrahamin kirjassa esiintyvien "jäljennöksiä" tai piirroksia tutkineiden 
kahdeksan asiantuntijan johtopäätökset. Kaikki ovat tulleet siihen tulokseen, että Smithin käännös oli erheellinen. Mormonit vastasivat palkkaamalla miehen nimeltä J.C. Homans, joka kirjoitti salanimellä "Dr. Robert C. Webb, Ph.D." Homans ei ollut sen paremmin egyptologi kuin tohtorikaan. Vaikkeivät hänen väitteensä vakuuttaneet oppineita, ne riittivät kuitenkin rauhoittamaan uskolliset myöhempien aikojen pyhät, joten "todistus" vallitsi jälleen kerran todellisuuden yli. 
    1967 kiinnostus Aabrahamin kirjaa kohtaan nousi taas pintaan, kun Smithin v. 1835 käyttämät papyruskääröt löytyivät Metropolitan-taidemuseosta New Yorkissa. Lopulta ne palautettiin MAP-kirkolle. Luulisi, että jos Joseph Smith todella oli profeetta, jonka Jumala innoitti kääntämään Aabrahamin kirjan, niin tässä olisi ollut oiva mahdollisuus todistaa se. Näin ei kuitenkaan käynyt. Asiantuntijat osoittivat jälleen, että Smithin käännös oli virheellinen. Paitsi että käännös oli humpuukia, niin Smith arvasi papyrusten kirjoitusajankohdan täysin päin mäntyä. Smith väitti, että Aabraham oli kirjoittanut papyrukset noin 4000 vuotta sitten. Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että ne ovat peräisin vasta Kristuksen ajoilta. 
    Siinä kun Smith väitti papyrustensa kertovan tarinan Aabrahamin seikkailuista Egyptissä, asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että Smithin hallussa olleet papyrukset eivät olleet muuta kuin osa hautaustekstiä, joka tunnetaan nimellä Hengitysten kirja, joka taas on Kuolleiden kirjan lyhennetty versio. 
   Aabrahamin kirjan kirjoitetun osan seurana oli kolme piirrosta tai "jäljennöstä". Jäljennös n:o 1 esittää yhtä hahmoa seisomassa ja toista makaamassa leijonanpäisellä pöydällä. Smithin papyrusta tutkittaessa näkee, että osia on repeytynyt ja puuttuu. Tämän johdosta Smithin alkuperäiskappaleen seisovalta hahmolta puuttuvat sekä pää että käsi, ja makaavalta hahmonpuolikkaalta ruumiin koko yläosa vyötäröstä alkaen kaulaan asti. Tämä ei kuitenkaan estänyt Smithiä improvisoimasta. On helppo nähdä, miten seisovalle hahmolle on piirretty ihmisen pää ja tikarilta näyttävä esine käteen. Smith väitti, että tämä seisova hahmo edusti "Elkenan epäjumalain pappia aikeissa uhrata Aabrahamin ["alttarilla" makaavan hahmon] uhrina". "Aabrahamin" pään yllä on linnun hahmo, jota Smith kutsuu "Herran enkeliksi". 
    Kuten edellä on mainittu, tämä jäljennös kuvaa vain erästä Egyptin mytologian osaa. 
Katso kuvaa ja lueRichard Parkerin, Brownin yliopiston egyptologian professorin selitys sille. 
    Huolimatta siitä, että Smithin "käännös" on todettu virheelliseksi jokaisessa yksityiskohdassaan, MAP-kirkko jatkaa härkäpäisesti "Aabrahamin kirjan" pitämistä osana pyhiä kirjoituksiaan. Tavallisesti myöhempien aikojen pyhiä kehotetaan  

olemaan asettamatta perustajansa arvovaltaa kyseenalaiseksi, joten harvat tutustuvat tosiasioihin, jotka osoittavat hänet huijariksi