ROOM.3: 16. Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle

Tampereen Johanneksen seurakunta

Tutkimus: Maapallon sisällä jättimäinen "valtameri" https://www.is.fi/tiede/art-2000000768720.html

 

Tutkijat ovat löytäneet maapallon sisäkuoresta valtavat vesivarannot. Amerikkalaistutkimuksen mukaan syvällä maankuoren alla piileviin mineraalivarantoihin saattaa olla sitoutuneena valtava määrä vettä. Tämän maanalaisen "meren" vesimäärä voi olla jopa kolme kertaa suurempi kuin kaikkien maan pinnan valtamerten vesimäärä yhteensä. Science-lehdessä julkaistu tutkimus on tehty Yhdysvaltain Illinoisin osavaltion Northwestern-yliopistossa. Tutkijat löysivät aiemmin keväällä syvältä maan kuoresta ringwoodite-nimistä mineraalia, jonka todettiin koostuvan 2,5-prosenttisesti vedestä. Vesi on mahdollisesti sitoutunut mineraaliin ei-nestemäisessä muodossa maapallon syntyaikoina. Yhdysvaltain lukuisten maanjäristysten aiheuttamia seismisiä aaltoja eri syvyyksissä analysoimalla tutkijat totesivat, että maan uloimman kuoren ja ytimen välissä olevassa kivivaipassa on todennäköisesti valtavat määrät vettä, koska seismiset aallot hidastuivat syvyyksissä. Vaikka vettä olisi vaipan kiviaineksesta vain yksi prosentti, se tarkoittaisi silti kolminkertaista määrää verrattuna maan "näkyvään" veteen. - Luulen, että meillä on lopultakin todisteet koko maapallon vesien kierrosta, joka auttaa selittämään, miksi maan pinnalla on niin paljon vettä. Tiedemiehet ovat etsineet tätä puuttuvaa vettä vuosikymmeniä, sanoi tutkimuksen johtaja, geofyysikko Steve Jacobsen Guardianin mukaan. - Meidän pitää olla kiitollinen tästä syvällä olevasta vesivarannosta. Jos se ei olisi siellä, se olisi maan pinnalla, ja ainoa näkyvä maa olisivat vuorenhuiput.

 

Tutkijat kurkistivat ensimmäistä kertaa Etelämantereen ”tuomiopäivän jäätikön” alle – Jään alla velloo ennätyslämmintä vettä

 

Sadan tutkijan ryhmä Yhdysvalloista ja Isosta-Britanniasta tehnyt hälyttävän havainnon siitä, että Etelämantereella sijaitsevan Thwaites-jäätikön alla sulamisen kannalta keskeisessä kohdassa velloo lämmintä vettä. Se vauhdittaa jo nyt tutkijoiden kaikista epävakaimmaksi arvioiman jäätikön sulamista. ”Mikäli nämä vedet aiheuttavat jäätikön sulamisen Etelämantereella, sen aiheuttamat merenpintojen muutokset tullaan kokemaan suurimmassa osassa asutettuja alueita maailmassa”, selitti tutkimusta johtanut professori David Holland New Yorkin yliopiston tiedotteessa. Mittaukset tehtiin tammikuun alussa. (Lue Tekniikan Maailman teema-artikkeli ilmastonmuutoksesta.) THWAITES-JÄÄTIKKÖÄ on epävirallisesti alettu kutsua nimellä ”tuomiopäivän jäätikkö”. Jotkut tutkijat pitävät sen jääkielekkeen sulamista merkittävimpänä yksittäisenä tekijänä, jonka jo nyt ennustetaan aiheuttavan huomattavaa merenpintojen nousua. Arvioiden mukaan Thwaites-jäätikön romahtaminen voisi nostaa koko maailman merenpintoja lähes metrin. Tutkijoiden nyt mittaamat ja ennätyksellisen lämpimiksi määrittelemät vedet olivat yli kaksi celsiusastetta jäätymispistettä lämpimämpiä. Mittauspaikka oli niin kutsutulla ”perustan linjalla” (engl. grounding line). Se on siirtymälinja, jossa jää on kiinnittynyt merenpohjaan ja leviää sen viereltä vapaasti vedessä kelluvaksi.

Thwaites-jäätikön perustat ovat sen epäonneksi sellaiset, että merenpinta syvenee jäätikön alla. Tämän seurauksena vedet työntyvät syvälle jäätikön alle. Tämän lisäksi vesistöt jäätikön alla ovat pyörteisiä, mikä sekoittaa jäätikön makeaa vettä ja merivettä toisiinsa. Nämä tekijät aiheuttavat jäätikön sulamista. TUTKIJAT PORASIVAT tammikuun alussa 600 metriä syvän ja 35 senttimetrisen aukon, josta he laskivat lämpötilaa ja veden liikkeitä havainnoinutta välineistöä. ”Tämä on tärkeä tulos, sillä tämä on ensimmäinen kerta, jolloin pyörteiden hajoamismittauksia on tehty kriittisellä Läntisen Antarktiksen jäälatan perustan linjalla”, sanoi tutkija Keith Nicholls Ison-Britannian kansallisesta tutkimusoperaatiosta Britisn Antarctic Surveystä. Alla New Yorkin yliopiston video tutkimusretkikunnan työstä.

 

 

 

https://tekniikanmaailma.fi/tutkijat-kurkistivat-ensimmaista-kertaa-etelamantereen-tuomiopaivan-jaatikon-alle-jaan-alla-velloo-ennatyslamminta-vetta?utm_source=emaileri&utm_medium=email&utm_campaign=TM-pikakoe*%20**lykas%20valvonta-%20ja%20lampokamera%20Panda%20Sunell%20SN-T5%20-%20Kuumeen%20tunnistava%20kamera%20on%20etulinjassa%20koronaviruksen%20tunnistuksessa%20*%20TM-ajettua*%20Mini%20Cooper%20SE%20*%20**Tuomiopaivan%20jaatikon**%20alla%20virtaa%20lamminta%20vetta%20*%20Specializedin%20erikoiskevyt%20sahkom&utm_term=Tutkijat%20kurkistivat%20ensimmaista%20kertaa%20Etelamantereen%20***tuomiopaivan%20jaatikon***%20alle%20-%20Jaan%20alla%20velloo%20ennatyslamminta%20vetta&utm_content=u-3401996-57583449-2014339-0

Oma kuva